Maailman tila

Tämän viikon suola ovat olleet monet kohtaamiset ihmisten kanssa. Olen tavannut muiden muassa mukavan sosiaalialalla työskentelevän perheenisän, joka kertoi olevansa valmis antamaan elämänsä Swazimaan vapauden puolesta, ja sanoi ettei näe muuta mahdollisuutta muutokseen kuin väkivaltaisen vallankumouksen. Se oli minun pasifismin sävyttämässä maailmassani eksoottista, ja lisäksi aika vaarallista puhetta maassa, jossa kuningas on tavallaan julistanut sodan terrorismia vastaan. Siis kaikkia, jotka kannattavat demokratiaa. Sitten tutustuin ihmiseen, joka kuvaili ystävyyden sellaiseksi, että voi istua vaikka koko päivän hiljaa yhdessä, ja silti tuntuu siltä että se oli elämän paras päivä. Olin samaa mieltä ystävyyden määritelmästä, ja siitä että tämä ihminen voisi olla minulle sellainen. Sellaiset ystävät ovat todella harvassa, ja on tosi hyvä tietää että sellaisen voi siitä huolimatta löytää näinkin kaukaa. Se tekee ajatuksen muuttamisesta joskus ulkomaille helpommaksi.

LDS tekee yhteistyötä World Food Programmen kanssa. Ruokatoimitukset alkoivat taas pitkän tauon jälkeen, ja torstaina pääsin mukaan seuraamaan niitä. Onneksi päivä oli pilvinen ja tuulinen, muuten en olisi ehkä pystynyt kuumuuden vuoksi viettämään koko päivää aamusta iltaan maaseudun syrjäkylissä, joissa harvoin muita valkoisia tavataan. Monet ihmiset luulivat minua WFP:n työntekijäksi tai muuten vaan rikkaaksi ja vaikutusvaltaiseksi, ja tulivat siksi kertomaan minulle elämästään ja ongelmistaan.

Yksi nuorehko mies tuli kysymään minulta, voisinko järjestää hänet televisioon, jotta hän voisi kertoa maailmalle siitä, millaista heidän elämänsä on - siis köyhyydestä, kuivuudesta, nälästä, koulutuksen ja terveydenhuollon puutteista, työttömyydestä ja hiv:sta. Tähän yhteen pyyntöön mahtui kaksi isoa väärinymmärrystä, joista vain toinen minulla oli sydäntä oikaista. Ei, en voi saada sinua televisioon vain sillä meriitillä että ihossani on vähemmän melaniinia ja olen syntynyt kymmenisentuhatta kilometriä pohjoisempana. Se, jota en tohtinut sanoa, oli että kyllä me oikeastaan jo tiedetään... Ja ei me silti tehdä juuri mitään. Joo, heitellään maissinjyviä teille että ette nälkään kuole, mutta ei me olla ihan vielä valmiita muuttamaan ongelman juuria. Siis sitä, että maailma toimii sillä tavalla, että jotta me voitaisiin olla rikkaita, teidän pitää olla köyhiä. Pitäähän jonkun tehdä meille halvalla kaikki ne asiat joita me tarvitaan meidän mukavaan elämään. Ja kun siihen mukavaan elämään tottuu, ei siitä ihan mielellään haluaisi luopua, tiedäthän. Niin että kunpa tää ongelma olisikin niin yksinkertainen kuin luulet - että meidän tarvitsisi vain tietää, kyllä me sitten välitettäisiin tarpeeksi siihen että asiat muuttuisivat. Mutta se muutos joka meillä lännessä/pohjoisessa pitää tapahtua, siihen tarvitaan aika paljon enemmän kuin se että telkkarissa kerrotaan että teillä täällä ei mene hyvin. Sitä on kyllä jo yritetty. Henkilökohtaisesti mä luulen että siihen tarvittaisiin Ihme.

Tässä lisää kuvia Ndzevanen ympäristöstä.

Tyypillinen maaseutuasunto

Kännykät köyhimmilläkin ovat ilmiö joka ylittää ymmärrykseni

Ruoka-avustusrekka ei meinannut lähteä käyntiin

Tämä ei ole enää maalta, eikä myöskään kirkosta, kuten voisi luulla. Kuva on Ezulwinista, sieltä kauniista ja vehreästä laaksosta jossa kuningaskin asuu, ja jossa on myös maan suosituin klubi. Se on ihan uskomaton paikka arkkitehtuuriltaan! Se on Gaudin hengessä luotu iso satumaailma täynnä naivistista uskonnollista taidetta, kaikki ilmeisesti paikan omistajan omaa kädenjälkeä.