sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Kruger

Tarkoittaako sivilisaatio sitä

että rikolliset siirtyvät kaduilta sisään

että köyhä köyhtyy ja rikkaat saa lisää

no mikäli se on sitä niin sen kuoleman pitää


Kompostikopla alkoi soimaan mulla päässä saman tien kun mulle sanottiin: ”When you cross the border to South Africa, you get back to civilization.” Sivilisaatiota onneksi kesti vain kolmisenkymmentä kilometriä, sitten oltiin jo Krugerin portilla. Kruger on Etelä-Afrikan suurin nature reserve – kaksisataa kilometriä pitkä ja sata kilometriä leveä kaistale lähes koskematonta eläinten Afrikkaa.


Luonnonpuistoon meneminen Afrikassa on ihan erilainen konsepti kuin Suomessa. Puisto on luonnon valtakuntaa ja ihmiset on rajattu harvoille teille ja sähköaidoin rajattuihin leireihin. Krugerissa leirit ovat pienen kaupungin kokoisia – meidän leirissä oli tuhat turistia, ulkoilmaelokuvateatteri, kaksi uima-allasta, kahvila, ravintola ja kauppa. Taisi siellä olla pankki ja postikin. Puistossa on muutama paikka, jossa autosta saa nousta ulos, ja nekin on pieniä plänttejä joiden rajojen ylittäminen on ehdottomasti kiellettyä. Oppaan kanssa voi lähteä bush walkille, mutta niihin pitää kuulemma varata aika kuukausia etukäteen. Suomalaiselle luontokin on vielä tosi erikoisen näköistä tuolla bushveldillä, kun kauniin ja kulkukelpoisen metsän sijaan ympärillä levittyy silmänkantamattomiin umpeenkasvanutta pusikkoa, tai siis pensaistoa, kuten virallinen suomennos taitaa kuulua.


Teillä kuitenkin sai ajella melko rauhassa. Jonnekin sinne pensaiston hiekkatielle kaikki ne turistit katoavat. Rauhassa turisteilta mutta ei eläimiltä, onneksi! Ei tarvinnut kauaksi ajaa portilta kun vastaan tuli jo norsuja, kirahveja, paviaaneja, seeproja ja tietenkin loputtomasti niitä pieniä antilooppeja, joita näkee joka puistossa kyllästymiseen asti. Aamuyön safarilla me nähtiin koko big five, jotka on siis viisi vaarallisinta eläintä metsästää ja jotka jostain syystä on tosi hienoa nähdä kaikki. Ne ovat leijona, norsu, buffalo, sarvikuono ja leopardi. Leopardista nähtiin vain pieni vilaus, mutta sekin on enemmän kuin mitä useat onnistuvat näkemään. Näiden lisäksi nähtiin vielä kudu, hyeena, wild dog, villisika ja erilaisia pikkuantilooppeja. Niin ja kilpikonna ja kymmenittäin lepakoita nukkumassa kahvilan katossa. Ja paljon erilaisia lintuja, liskoja ja hyönteisiä. Ja pöllö!


Aamuyön safarille piti herätä aamukolmelta. Auringonnousun aikaan eläinten bongaaminen on helpointa, kun on vielä viileää niin että ne ovat liikkeellä, mutta näkee jo vähän eteensä pensaistossa. Viileää silloin oli munkin mielestä, ja totesin että nyt on kyllä niin kylmä että takki pitää laittaa päälle. Juttelin tästä Veli-Matille, joka oli sitä mieltä että ulkona on kaksikymmentä astetta lämmintä, enkä meinannut uskoa. Mutta totta se varmaan oli! Sillä nyt on mielestäni aika kolea aamu, villasukatkin piti laittaa jalkaan, ja mittari näyttää kuitenkin 21 astetta. En olisi uskonut, että parissa kuukaudessa kehoni sopeutuu tähän ilmastoon näin hyvin. Kolmekymmentä astetta on musta sopiva lämpötila, ja siitä ylöspäinkin on oikeastaan vain mukavan lämmintä. Nyt en kyllä edes uskalla kuvitella, miltä sitten tuntuu astua parin viikon päästä ulos lentokoneesta Suomessa... Jos siellä olisi vaikka kymmenenkin astetta pakkasta, siellä olisi todennäköisesti noin 50 astetta kylmempää kuin Abu Dhabissa, josta me oltaisiin juuri tultu. Siis VIISIKYMMENTÄ ASTETTA! Apua!







Jellonat kellii pusikossa


Etsi kuvasta paviaanivauva


Its gonna take a lot to drag me away from you... :)

Ei kommentteja: