perjantai 19. syyskuuta 2008

Valkoisessa Afrikassa

Lähtö Helsingistä oli maanantaiaamuna, ja tiistaiaamuna olimme perillä Jo’burgissa. Ensimmäiset asiat mitä näin Afrikasta oli valtavat pellot, ruohikkopaloja ja huoltoasemia, joissa myytiin amerikkalaista ruokaa ja yhden vessassa oli musta tyttö tuomassa käsipyyhkeen, ettei itse tarvinnut telineestä hakea. Vähitellen Swazimaata lähestyttäessä maisema muuttui vuoristoisemmaksi ja teollisuusmetsät, joissa puut oli istutettu tikkusuoriin riveihin, korvasivat pellot. Swazimaan puolella jo näkyi vähän villiä luontoakin. Mbabane, Swazimaan pääkaupunki, tuli kuitenkin pian vastaan, ja meidät vietiin suoraan ensimmäiseen majapaikkaamme. Taksikuskimme Bongani sanoi alueen olevan Swazimaan Beverly Hills, ja siltä se kyllä näyttikin, isoja omakotitaloja ja uima-allas joka pihalla.

Järkytykset eivät loppuneet tähän. Täällä ei nimittäin tarvitse edes huomata olevansa kehitysmaassa, ellei halua. Kaupunki on siisti, ruoka ja vesi puhdasta, supermarket on ihan oikeasti supermarket ja sieltä saa mm. ruisleipää, eri makuisia soijarouheita ja herkullisia hedelmämehuja. Ostarilla on kuulemma jopa kauppa josta saa villalankoja ja sukkapuikkoja, niin että elämäntapaansa ei juurikaan tarvitse täällä muuttaa. Ruokavalion muuttaminen afrikkalaisemmaksi olisikin aika haastavaa, sillä ainakin tähän mennessä angloamerikkalaisen ruoan löytäminen on ollut huomattavasti afrikkalaista helpompaa. Swazimaa on ollut Britannian siirtomaa, mikä näkyy vielä monessa asiassa, etenkin afrikkalaisen kulttuurin katoamisena ja edelleen mustien ja valkoisten suhteissa.

Olen onneksi menossa jo viikon päästä tuonne kauas etelään pois vuoriston syleilystä sinne, mitä jotkut haluavat sanoa ”aidoksi” Afrikaksi. Siis sinne missä on tosi köyhää ja tosi kuumaa ja ei ole vettä ja ei ole ruokaa mutta tauteja piisaa. Ilmeisesti olen menossa sinne leikittämään aids-orpoja. No mutta, siitä sitten enemmän kun olen nähnyt sen omin silmin. Ei sillä ettenkö pitäisi tästä kaupungistakin, mutta haluan kyllä nähdä myös sen toisen puolen.

Mikä täällä sitten on erilaista kuin Suomessa? No, ihmiset ovat ystävällisiä ja avuliaita ja muutkaan eivät noudata sääntöjä niin tarkkaan niin mulla ei tarvitse olla asiasta huonoa omatuntoa. No ei mulla ole Suomessakaan, mutta täällä sellainen käytös on luonnollisempaa. Ja saan pukeutua rauhassa oranssiin ja keltaiseen ja pitää pitkää hametta ja huivia päässä enkä näytä silti hipiltä. Tähän mennessä olen kuullut vain hyvää musiikkia, kun kaikkialla soi rap, r’n’b ja reggae (talla hetkella taalla nettikahvilassa soi ylistysmusiikkia, sama kappale joka on levylla jonka olen saanut Pietarilta! :)). En ole kummajainen kun musta kirkossa käyminen on tosi kivaa. Niin että tähän mennessä olen viihtynyt täällä tosi hyvin. Täällä oleminen tuntuu luonnolliselta ja kotoisalta. Kaipaan joitakin asioita Suomesta, mutta, no, olen siellä missä olen ja tiedän että se on Jumalan tahto. Tiedän että kaikilla asioilla on oma aikansa ja paikkansa. Olen tosi iloinen siitä, että tie on johtanut tähän paikkaan. Tämä on helppo paikka aloittaa suhteeni Äiti Afrikan kanssa.

Tässä on teille muutama kuva. Ensimmäisessä olen terassillamme hieman viileämpänä aamuna. Toisessa on sumua vuorilla.Nelja viimeistä on tämän päivän vuorikiipeilyreissulta. Luulen että siitä voisi tulla lempiharrastukseni täällä, kitaransoiton jälkeen. Kuvissa vuorenhenki, minä poseeraamassa ja outoja kasveja.

(Naiden kuvien laittaminen tanne on vahan haastavaa, naa nyt on sit vaan jossain ja

rje


styksessa.)

Ei kommentteja: